Suomennettu tekstistä: I will stand like Jesus
Monet sanovat rakastavansa Herraa, mutta eivät ole valmiita kärsimään Hänen takiaan. Kristittynä oleminen ei ole vain rituaalien noudattamista vaan Jeesuksen kaltaista elämäntyyliä. Kristityn vaelluksemme ei ole lupaus mukavuudesta, vaan kärsimyksestä, ja siihen kuuluu rukoileminen ja seisominen muurinaukossa tuhlaajien puolesta, riippumatta siitä, kuinka kauan siinä kestää.
Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.
Luuk 14:27
Seisoa kuin Jeesus tarkoittaa sitä, että on itsehillintää pitää suunsa kiinni tullessaan loukatuksi.
Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”
Luuk 23:34
Jos joku olisi koskaan ansainnut oikeutta, niin Jeesus. Silti Hän pysyi vaiti.
Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun.
1 Piet 2:23
Seisoa Jeesuksen vuoksi tarkoittaa epäoikeudenmukaista elämää (varsinkin taloudellisesti), samalla kun tuhlaajasi viettää elämänsä parasta aikaa.
Minä mietin ja mietin ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli minulle liian vaikeaa. Viimein tulin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, miten jumalattomien käy. Sinä johdatat heidät liukkaalle polulle, he putoavat pettävään kuoppaan.
Ps 73:16-18
Seisoa kuin Jeesus tarkoittaa myös intohimoa tavoitella kadonneita sieluja. He ovat niitä tuhlaajia, koska niin kuin sanottu Psalmissa 73:18, he putoavat pettävään kuoppaan, mikä tarkoittaa ikuista kärsimystä.
Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.
Luuk 19:10
Ei kadoteta määränpäätä näkyvistämme, aikoi Jumala sitten eheyttää avioliittomme tai ei. Voimme julistaa sydämissämme: ”SEISON KUIN JEESUS”.
Siunauksin,
Carmencita
Kalifornia, USA