Suomennettu hartaudesta: Saturday testimonies (Charlyne Cares Devotion 4.2.2023)
Alla on muutama ote niistä todistuksista, joita olemme saaneet kuluneen viikon aikana. Jokainen todistus on jaettu tänne kirjoittajan suostumuksella. Todistusten tehtävänä ei ole kertoa sinulle, miten toimia omassa elämässäsi, vaan ne kertovat siitä, miten Jumala toimii, kun ihmiset rukoilevat! Onko sinulla todistus jaettavana rohkaisuksi toisille?
Jaa oma todistuksesi RMM:n sivuilla englanniksi tai kirjoita rukousseinälle suomeksi.
Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän. Olkoot mietteeni hänelle mieleen, että saan iloita Herrasta.
Ps 104:33-34
Olen seisonut avioliittoni puolesta jo pidemmän aikaa ja Jumala on siunannut perhettämme valtavasti. Olen kiitollinen RMM:n vinkeille. Yksi vinkki oli pitää kotimme valmiina “yhtäkkiä”-hetkeä varten. Olen sanonut aviomiehelleni, että hän on tervetullut kotiimme milloin vain. Joskus hän käy kylässä muutaman tunnin erityistilanteissa, mutta ei jää pidemmäksi aikaa. Jouluaattona hänen vesiputkensa jäätyivät. Tulimme lasten kanssa kotiin ja mieheni oli laukkujen kanssa tulossa yöksi jouluksi! Samalla viikolla hän tunsi olonsa tarpeeksi mukavaksi ja tarjosi kotiamme yöpaikaksi ystävälleen, joka on toisesta osavaltiosta, ja hän jäi myös itse yöksi meille! Söimme illallista meillä vanhan ystävän kanssa, ihan niin kuin emme olisi ikinä olleetkaan erossa. Rohkaisen jokaista odottavaa puolisoa pitämään sydämensä ja kotinsa valmiina. Pidä kotisi siistinä, pidä valmiina ylimääräinen hammasharja ja pyjamahousut, ja jotain ruokaa, jota voit tarjota lyhyellä varoitusajalla. Tulet olemaan siunattu odottamattomilla tavoilla! Kiitos Herralle!
(Ohio, USA) Aamen! Miten mahtava todistus siitä, miten Herra toimii elämissämme, kun vähiten sitä odotamme! -Charlyne
Aviomieheni tuli viimein kanssamme lomalle. Olemme olleet erossa vuosia ja virallisesti eronneena jonkun aikaa. Olen pyytänyt häntä joka vuosi tulemaan lomalle minun ja lasten kanssa; hän on aina kieltäytynyt. Tänä vuonna hän tuli mukaamme ja jopa yllätti lapset tulemalla lentäen paikan päälle! Suunnittelimme yllätyksen yhdessä. Lapsemme olivat niin iloisia ja yllättyneitä. Mieheni oli myös iloinen. Saimme paljon muistoja, söimme aterioita ja nauroimme yhdessä. Se oli ihanaa aikaa. Lapseni eivät ikinä osanneet kuvitella viettävänsä sellaista aikaa isänsä kanssa. Otimme paljon valokuvia. Koska olemme perhe! Olo oli helpottunut eikä ollut mitään paineita. Vain iloa! Annan Jumalalle kaiken kunnian. Päästä irti ja anna Jumalan toimia! Hänen ajoituksellaan, ei meidän!
(Texas, USA)
Istun olohuoneessamme ja katson, kun vaimoni on päiväunilla sohvalla kotonamme. Paperilla olemme eronneita. Hänellä on joku toinen. Hän elää täysin erilaista elämäntyyliä kuin minä. Mutta… Olemme todella hyviä vanhempia. Vietämme paljon aikaa yhdessä perheenä. Meillä on hyvä suhde. Teemme asioita toisillemme. Autamme toisiamme. Annan Jumalalle kaiken kiitoksen ja kunnian siitä, mitä meillä on tämän odottamisen aikana, sillä monilla ei ole sitä mitä meillä on. Jumala on luvannut minulle eheytymisen ja seison hänen lupauksessaan. Rakastan Sinua, Herra. Pysy lujana.
(Indiana, USA)
Viimeisimpien vuosien aikana olen ollut usein olosuhteissa, joissa on pakko luottaa Jumalaan huolimatta siitä, miltä asiat näyttävät ulospäin. Vain Hän tietää, mitä asioita olen kohtaamassa nyt ja siksi vain Hän tietää mitä puhua minulle. Yhtenä yönä kääntyilin ja pyörin ja katsoin päivän sana -kalenteria ja siinä se oli: päivän jae oli Psalmi 56:4. Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun. Itkin sen lukiessani, koska vain Hän tiesi kuinka se puhuisi sydämeeni. Huolimatta kaikista virheistäni ja epäonnistumisistani ja epäilyksistäni Häntä kohtaan sekä hämmenyksestä ja kivusta, siinä se on. Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun. Ihmeellistä.
(Nebraska, USA)
Jumala puhuu lapsilleen ja usein silloin, kun lukee päivittäistä hartaustekstiä tai Raamatun kirjaa. Pyydä Herraa puhumaan sinulle tällä tavalla, tulet olemaan siunattu! -Charlyne
Vaimoni oli sairas ja Herra antoi hänen pyytää minua rukoilemaan hänen puolestaan. Syntymäpäiväni oli ja meni, enkä kuullut mitään. Sitten hän tuli ja pyysi minua kirkkoon kanssaan. Kyynelehdin ja hän antoi minulle kassin, jossa oli syntymäpäivälahja. Hän sanoi, ettei luota minussa olevaan muutokseen ja tarvitsee enemmän aikaa. Ihan sama; lopulta avioliittomme parantuu vain Jumalan armosta ja laupeudesta!
(Kalifornia, USA)
Kun aloitin eheytymismatkan Jumalan kanssa, elämässäni on tapahtunut suuri muutos. Kotini on muuttunut ja olen kasvanut paljon naisena. Rakastan Herraa ja mietiskelen Hänen Sanaansa ja se saa minut kasvamaan ja olemaan enemmän Hänen kaltaisensa. Annan kunnian Hänen Nimellensä ja pidän edelleen kiinni Hänen kädestään. Kotini ja avioliittoni kuuluvat Hänelle enkä luota omaan viisauteeni vaan seuraan sitä tietä, jonka Hän on osoittanut minulle.
(Venezuela, USA)
On kulunut vuosi siitä, kun Jumala toi RMM:n elämääni ja voi, mikä vuosi se on ollut. Vaikka aviomieheni ei ole vielä tullut takaisin (hän on siinä “en tule koskaan takaisin” -tilassa), hän on tulossa kotiin; hän ei vain vielä tiedä sitä! Tänä viikonloppuna opin, etten ELÄ murskatussa tilassa. Luulin, etten ikinä hyväksyisi kipuani. Rohkaisen teitä kaikkia julistamaan kaikkia Jumalan lupauksia. Tiedä sydämessäsi, että Jumala tekee kaiken meidän parhaaksemme. Olen ollut niin keskittynyt avioliiton eheytymiseen, että melkein jäi välistä siunaus siitä, miten vanhin poikani palasi Jumalan luo ja aloitti vieroitushoidon. Toisen poikani sydän on pehmenemässä ja kääntymässä minun puoleeni. Haluan sano teille kaikille, että ÄLKÄÄ luovuttako. Luovuta OMA taistelusi ja anna Jumalan taistella puolestasi. Lopeta kyselemästä Jumalalta, mitä SINÄ voit tehdä ja anna vain Jumalan tehdä. Kiitos todistuksista. En malta odottaa, että pääsen jakamaan omaa eheytymismatkaani. Päätä riemuita. (Kanada)
Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.
Kirje filippiläisille 4:4-7
Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries
Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.