Suomennettu hartaudesta: The farmer sowed the seeds
Kun paljon kansaa tuli koolle ja ihmisiä saapui Jeesuksen luo joka kaupungista, hän puhui käyttäen vertausta: “Kylväjä lähti kylvämään siementä. Hänen kylväessään osa putosi tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen. Osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta. Osa putosi orjantappuroiden sekaan, ja yhdessä oraan kanssa kasvaessaan orjantappurat tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan hän huusi: “Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!”
Luuk 8:4-8 (Raamattu kansalle)
Kun luen yllä olevaa raamatunkohtaa, muistan, että Jeesus oli todella kuuluisa niissä kaupungeissa, joihin Hän meni, ja Hän rakasti puhua ihmisille vertauksin. Uutiset siitä, mitä kaikkea tapahtui Jeesuksen vieraillessa, levisivät kylästä toiseen.
Ihmiset parantuivat ja elämät muuttuivat. Ihmiset kuuntelivat Jeesusta tuntien ajan, sillä Hän oli todella voideltu opettaja. Kuinka paljon aikaa sinä käytät Herran kuuntelemiseen joka päivä? Luetko Hänen sanaansa ja puhutko (rukoiletko) Hänelle?
Kylväjä, joka kylvi siemeniä, odotti myös sadonkorjuuta. Ennen kuin kylväjä kylvi siemenet, hänen täytyi valmistella maaperä. Oletko alkanut valmistelemaan omaa maaperääsi, jotta Herra voisi kylvää siemenensä, Jumalan sanan, sinun sydämeesi?
Miten siemenet on kylvetty sinun sydämeesi? Mihin siemenet tippuvat, kun luet Jumalan sanaa? Pyydä Pyhää Henkeä puhumaan sydämeesi juuri nyt, avaamaan hengelliset silmäsi ja korvasi vastaanottamaan uusi sana sinulle, puolisollesi ja perheellesi tänään.
Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien oheen pudonnut kuvaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut kuvaa niitä, jotka kuullessaan sanan ottavat sen iloiten vastaan mutta joilla ei ole juurta. He uskovat vain hetken aikaa ja koetuksen hetkellä luopuvat. Se, mikä putosi orjantappuroihin, tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin eivätkä tuota kypsää hedelmää. Mutta se, mikä on hyvässä maassa, tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja kestävinä tuottavat satoa.
Luuk 8:11-15 (Raamattu kansalle) (Lue myös Mark 4:1-20)
Uskon, että Luukas 8 selittää, miksi jotkut odottavat puolisot lopettavat seisomisen puolisonsa puolesta. Maaperä kuvastaa ihmisten sydäntä tai mieltä. Selitän:
- Maaperä tien ohessa on kovaa ja muokkaamatonta. Jumalan sana ei voi läpäistä sitä. Ihmiset voivat kuulla Jumalan sanaa, mutteivät ikinä varastoi sitä sydämeensä.
- Kallioisessa maaperässä on ohut kerros multaa kovan kiven päällä. Ihmiset kuulevat ja vastaanottavat pelastuksen iloiten, mutta heillä ei ole juuria. Nämä ihmiset hyväksyvät Jeesuksen Pelastajanaan, mutta eivät ikinä luovuta elämäänsä Jeesukselle. He eivät kasvaneet hengellisesti ja joutuivat harhateille, sillä heillä ei ollut syviä juuria, jotta he voisivat kestää elämän myrskyt Herran tahtomalla tavalla. Jokaisen siemenen pitää kasvaa ja juurtua. Juurrutko sinä Jumalan sanaan?
- Siemen, joka putosi orjantappuroihin, on kahtaalle horjuva ihminen. Hän kuulee Jumalan sanan ja tulee uskoon, muttei oppinut vastustamaan maailman houkutuksia. Hän ei kasvanut ja kypsynyt Herrassa. Tämä henkilö ei kehittänyt päivittäistä henkilökohtaista suhdetta Herraan. Kasvatko sinä Herrassa vai saavatko huolet ja olosuhteet sinut horjumaan? Pidä katseesi kiinni Herrassa, älä kuuntele muita.
- Siemen, joka tippuu hyvälle maaperälle, uskoo ja vastaanottaa pelastuksen. He kasvattavat ja syventävät suhdettaan Herraan. He kasvavat Sanassa, opettelevat ulkoa raamatunkohtia, ottavat Jumalan totuuksia käytäntöön jokapäiväisessä elämässä, kasvavat uskossa, kestävät ja tuottavat paljon hedelmää. He tuottavat satoa Herralle.
Millainen on sinun maaperäsi tänään? Valinta on sinun. Voit heti alkaa muokkaamaan, kyntämään ja äestämään maaperää ja varmistamaan, ettei maassa ole kiviä tai piikikkäitä rikkaruohoja. Sinun pitää ehkä poistaa elämästäsi joitakin isoja ja syviä vääriä juuria kuten vihaa, anteeksiantamattomuutta tai kateutta. Tee se nyt! Oletko varma että maaperäsi, sydämesi, on valmis vastaanottamaan siemenet, Jumalan sanan, joka tuottaa hyvää satoa?
Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan. He tuottavat satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää.
Mark 4:20
Mene heti tekemään työtä maaperässäsi! Ole maanviljelijä ja valmistele maaperäsi huolellisesti, jotta voit korjata mahtavan sadon!
Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.
Gal 6:9
Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries