Suomennettu hartaudesta: Saturday testimonies (Charlyne Cares Devotion 8.6.2019)
Alla on muutama ote niistä todistuksista, joita olemme saaneet kuluneen viikon aikana. Jokainen todistus on jaettu tänne kirjoittajan suostumuksella. Todistusten tehtävänä ei ole kertoa sinulle, miten toimia omassa elämässäsi, vaan ne kertovat siitä, miten Jumala toimii, kun ihmiset rukoilevat! Onko sinulla todistus jaettavana rohkaisuksi toisille?
Jaa oma todistuksesi RMM:n sivuilla englanniksi tai kirjoita rukousseinälle suomeksi.
Aina kun olin vähällä kaatua, sinun armosi, Herra, oli minun tukenani. Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon.
Ps 94:18-19
Kuinka ihmeellisiä ovatkaan Jumalamme siunaukset. Olen kertonut monta kertaa niistä mahdottomista asioista, joita Jumala on tehnyt. Viime perjantaina kirkossamme oli yötapahtuma ja pastori pyysi heitä, jotka halusivat pyytää anteeksiantoa joltakulta, tulemaan eteen. Ihmeellisesti aviomieheni nousi ylös ja asteli eteenpäin julkisesti pyytämään anteeksi minulta ja pojaltani, pastorilta ja seurakunnaltamme. Jumala on ollut hyvä. Hän on aina sanonut minulle “Enkö sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit minun kirkkauteni. Älä uuvu, usko ihmeisiin, joita minä tein aiemmin ja teen myös tänään.” Kiitos Jumalalleni, kun Hän eheytti täysin kuolleen avioliittoni ja perheeni. Jatkakaa rukoilemista ja uskomista Jumalaamme, joka pystyy mahdottomaan. Hän on voimallinen Jumala. Ylistys nimellesi ikuisesti. Jatkan Hänen nimensä palvelemista ja ylistämistä.
Nicaragua
Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.
Hes 36:26
Vähän aikaa sitten rukouskokouksessa minut voideltiin öljyllä ja puolestani rukoiltiin, jonka lopuksi eräs nainen sanoi “Varat sinun talouttasi varten, Jumala huolehtii raha-asioistasi.” Nainen ei mitenkään voinut tietää siitä, koska aviomieheni oli hakenut avioeroa ja olin valmistautunut pitämään asianajajani kahdessa eri osavaltiossa monesta eri syystä. Lyhyesti kerrottuna olin jo maksanut yhden asianajajan ja olin tapaamassa toista, ja ensimmäinen oli myös puhelimessa. Lopuksi ensimmäinen asianajaja antoi suuren summan maksamastani ennakkomaksusta toiselle asianajajalle, jotta minun ei tarvitsisi maksaa niin paljon! Ylistys Herralle!! Kukaan asianajaja ei ikinä anna rahojaan takaisin! Jumala on niin uskollinen, ja minun vain piti todistaa siitä. En tiedä vieläkään, miten Hän aikoo tuoda aviomieheni kotiin, koska olosuhteet näyttävät synkältä, mutta minä luotan Herraan. Kyllä ja aamen!
Kentucky, USA
Kiitän Jumalaa kaikesta siitä, mitä Hän on tehnyt elämässäni. Kun aviomieheni lähti, minulla oli niin paljon pelkoja. Hän oli perheemme pääelättäjä. Jossakin matkan vaiheessa kuulin Herran sanovan, että Minä huolehdin sinusta, luota Minuun. Voin sanoa, että Hän on tehnyt niin, antanut minun rahoittaa kotimme uudelleen minun nimiini, kun minulle näytti mahdottomalta saada sairausvakuutusta. On niin paljon asioita. Yhtenä päivänä sain ison lääkärilaskun. Vakuutus hoiti sen. Aikaisemmin olisin ollut niin poissa tolaltani, mutta nyt rukoilin laskun puolesta ja hain vakuutusta. Se meni läpi ilman kysymyksiä. Jumala on hyvä, luota Häneen kaikessa. Rukoilen teidän kaikkien puolesta päivittäin. Jumala eheyttää perheemme, jos pysymme lujina ja luotamme Häneen.
Ohio, USA
Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.
Fil 4:19
Viikko sitten, kun tunsin epäilystä odotuksessani, rukoilin anteeksipyytelevästi Jumalalta, että tarvitsisin merkin siitä, että avioliiton eheytymisen haluni ei olisi vain omaa mielikuvitustani näiden monien vuosien aikana. Tuntui pahalta pyytää näkyvää merkkiä, koska halusin turvautua uskooni, mutta kamppailin negatiivisten ajatusten kanssa. Samana päivänä keskipäivään mennessä ajoin kirkon ohi, jonka kyltissä luki “Rukoilit siis merkkiä, TÄSSÄ se on.” Minun piti katsoa kahdesti ja nauroin. Jumalahan vastasi. Sitten myöhemmin samana iltana ajoin kahden Covenant Transport (Liitto Kuljetus) -rekan ja yhden Swift(Nopea)-rekan ohi. Hän on niin huomaavainen rukouksiamme kohtaan. Myöhemmin tällä viikolla raamattuopetuksessa puolisoni ajoi parkkipaikalle samaan aikaan, kun minä nousin autosta. Ensimmäistä kertaa vuosiin me ylistimme yhdessä. Tuntui niin läheiseltä ylistää Herraa yhdessä. Ja hän oli todella iloinen “ja hermostunut” nähdessään minut. Hän tietää nyt, että olen siellä joka keskiviikko. Hän kysyi, missä minä yleensä istun. Toivon, että tästä tulee säännöllinen kokoontuminen meille.
Texas, USA
Kirjoitin RMM:lle: “Olen uskollinen, elän pyhästi niin kuin eunukki, uskollinen Messiaalleni ja vihkivalalleni. Aviomieheni karkasi elämään toisen naisen kanssa muutama vuosi sitten. Teen joka päivä parannusta omalta osaltani. Kummallista kyllä, hän ei halua enää avioeroa uudelleen. Hän sanoo, että rakastaa minua, mutta kamppailee avioliittoa vastustavien voimien kanssa ja vieraan naisen kanssa. Olin vauva Kristuksessa, kun Jumala avasi minun silmäni tälle. Nyt haluan/tarvitsen epätoivoisesti Pyhän Hengen tulta, joka katkaisisi ahdistuksen ikeen elämässäni!” Sain puhelinsoiton RMM:ltä, jotta he rukoilisivat kanssani. Nainen jätti niin voidellun viestin minulle, että se ilahdutti sieluani. Seuraavana päivänä Abba vei minut kohtiin Matt 7:7-28 ja 8:1-13. Miten lohduttava ja hyvä Isämme on! Aiemmin sinä aamuna rukouksessa, ennen kuin nousin ylistämään häntä, sain rukouskieleni!
New Jersey, USA
Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Matt 7:7-8
Olen pitkäaikainen odottava puoliso. On ollut kamppailuja ja vääriä aloituksia. Viimeiset muutamat vuodet ovat olleet vaikeimpia. Ei yheydenpitoa, toinen nainen ja avioliiton ulkopuolinen lapsi. Mikään näistä ei ole saanut minua lopettamaan avioliiton puolesta seisomista. En ole luovuttanut ja rukoilen edelleen ihmettäni – jatkuvasti! Kukaan töissä ei tiedä avioliiton tilastani. Pidän sormuksiani, pidän valokuvaa minusta ja miehestäni pöydälläni ja käyttäydyn niin kuin olisin naimisissa – koska minä olen, ainakin Jumalan silmissä. Minun piti kertoa nykyisestä erilläänolosta turvallisuusvirkailijalle. Aviomieheni aloitti kerran avioerokäsittelyt, mutta asianajajani mukaan hän ei vienyt niitä päätökseen. En halunnut kertoa siitä ja ääni päässäni (Pyhä Henki) sanoi – Älä sano sitä! Kuuntelin. Jälkeenpäin soitin asianajajalleni, jolle en ole puhunut vuosiin ja kysyin häneltä “Mikä avioliittoni tilanne on tällä hetkellä?” Rukoilin “Pyydän, Jumala!” Asianajaja vastasi “Olet edelleen virallisesti naimisissa!” Kiitos Jumalalle! Tiesin sen aina sydämessäni – olen naimisissa! Ihme!
Kalifornia, USA
Viime aikoina aviomieheni on ollut rakastavampi ja huomaavaisempi. Hän on viettänyt enemmän aikaa kanssamme ja tekee kunnostustöitä kotona ja rukoilee sen puolesta. En ole valittanut tai pyytänyt häntä tekemään mitään. Tuntuu siltä, niin kuin hän tuntisi vetoa minuun niin kuin magneetti. Hän on myöntänyt, että on pilannut oman ja kaikkien muiden elämän. Hän on edelleen toisen naisen kanssa, mutta vaikuttaa onnettomalta. Pidän Jumalan lupauksen sydämessäni ja jatkan rukoilua mieheni pelastuksen puolesta. Ylistys Herralle! Hän tekee työtä, vaikken sitä näe. Olen oppinut antamaan anteeksi, rakastamaan pyyteettömästi, rakastamaan niin kuin minua ei olisi ikinä satutettu, pitämään suuni kiinni, rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa huolimatta siitä, mitä näen. Jumala on uskollinen ja vie päätökseen sen, minkä on aloittanut.
Australia
Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.
Fil 1:6
Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries
Katso uuusimmat julkaisut TÄÄLTÄ.
Lue lisää todistuksia TÄÄLTÄ.