Aviorikoksen vaikutus

8.9.2022

Aviorikoksen vaikutus

Suomennettu hartaudesta: Do not commit adultery (Charlyne Cares Devotion 7.9.2022)

Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat.
Hepr 13:4

Älä tee aviorikosta.
2 Moos 20:14

Yhteiskuntamme on saanut aviorikoksen näyttämään joltakin jännittävältä, hauskalta seksikkäältä, ja siltä, ettei sillä ole mitään seurauksia, koska kaikkihan tekevät niin. Voidaan jopa sanoa, että sitä oikein ylistetään TV-ohjelmissa. Hollywood ei ikinä tunnu näyttävän aviorikoksen nurjaa puolta.

Aviorikoksella on vakavat seuraukset. Se ei vaikuta vain niihin kahteen ihmiseen, jotka ovat osallisena, vaan seuraukset ylettyvät myös muihin. Se vaikuttaa lapsiin. Se vaikuttaa työkavereihisi. Se vaikuttaa seurakuntaasi. Mikään synti ei ole yksityinen. Aina sattuu myös muihin.

Raamattu opettaa meitä pakenemaan haureutta. Meistä voi tulla rukoustaistelijoita, jotka rukoilevat läheisten puolesta, että he pakenisivat hauretta, eivätkä avaisi ovea lihan houkutuksille.

Meidän tulee olla Jeesuksen Kristuksen kaltaisia ja puhua totuutta muille aviorikoksen vaikutuksista, sen sijaan että olisimme hiljaa, mikä saatetaan tulkita hyväksynnäksi. Katsotaan, mitä Raamattu sanoo aviorikoksesta.

Kuuntele, poikani, viisauden sanoja, seuraa valppaasti hyviä neuvojani, jotta säilyttäisit harkintasi ja puhuisit niin kuin puhua tulee. Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi, mutta lopulta hän käy karvaaksi kuin koiruoho, viiltää kuin kaksiteräinen miekka. Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, alas tuonelaan vievät hänen askeleensa.
Sananl 5:1-5

Tuhlaajapuolisosi saattaa vielä käydä välillä kotonanne ja käyttäytyä niin kuin elämä olisi normaalia, mutta sitten hän taas lähtee jatkamaan aviorikoselämäänsä. Sen takia sinä rukoilet. Yhteiskunta vain iskee silmää aviorikokselle, niin kuin se olisi hyväksyttävää. Ja ilman häpeää. Jopa puolisosi saattaa käyttäytyä sillä tavalla, aivan kuin suhde toisen henkilön kanssa ei olisi mitenkään väärin. Älä hämäänny; se on moraalisesti väärin. Lue Sananlaskuista luku 5 tänä iltana osana hartaushetkeäsi.

Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait, rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio. Miksi, poikani, viehättyisit vieraaseen naiseen, miksi hyväilisit vieraan povea?
Sananl 5:18-20

On mahdollista rakastaa syntistä, mutta vihata aviorikosta ja kaikkea sitä, mitä se edustaa. Miten on oman sydämesi laita? Entä puolisosi sydämen? Epäpuhdas sydän turmelee ajatukset, tunteet, sanat ja teot. Sinun tulee rukoilla itsesi, puolisosi ja lastesi puolesta, jotta sydämenne muuttuisivat ja pyrkisitte joka päivä olemaan enemmän Herramme ja Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kaltaisia.

Sinun tulee taistella anteeksiantamattomuuden, vihan, katkeruuden, mustasukkaisuuden ja aviorikoksen tunteita vastaan sekä kaikkea itsekkyyttä vastaan. Varo, vihollinen kyllä viekoittelee sinua jonkun toisen ihmisen avulla, silloin kun Herra toimii vuoren toisella puolella!

Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.
Matt 15:18-19

Puolisosi on langennut Saatanan synnin ansaan. Synti on väärin ja synnillä on seurauksensa. Niin kuin Jeesus osoitti Raamatussa armoa naiselle, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta (Joh 8:10-11), niin hän myös sanoisi puolisollesi tänä päivänä “Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Aseta puolisosi ja kuka tahansa henkilö Herran jalkojen juureen ja anna Herran käsitellä puolisoasi. Sinun vastuullasi on antaa anteeksi vihollisillesi. Herra, sinun Jumalasi, tietää kaiken.

Älä ikinä lopeta rukoilemasta, että aviomiehesi tai vaimosi kääntäisi sydämensä Herransa Jeesuksen Kristuksen puoleen ja lähtisi kotiin. Oletko luovuttanut oman henkilökohtaisen elämäsi Jeesukselle Kristukselle, Herralle, seurataksesi Häntä, ja ollaksesi Jumalan tahdossa päivittäin? Jumalalla on täydellinen suunnitelma ja tarkoitus avioliitollesi, jos olet halukas seuraamaan Häntä tottelevaisena. Rukoile, että aviomiehesi tai vaimosi tottelisi Pyhän Hengen ääntä ja pakenisi pois synnistään. Vihaa syntiä, mutta rakasta syntistä. Älä luovuta Jumalan suhteen tai rakkaan puolisosi suhteen!

Herra, tämä rakas odottava puoliso rukoilee tätä katumuksen rukousta, niin kuin Daavid teki kauan aikaa sitten.

Vihmo ____ puhtaaksi iisopilla ja pese ____ lunta valkeammaksi. Suo ____n kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Käännä katseesi pois ____n synneistä ja pyyhi pois kaikki pahat teot. Jumala, luo ____lle puhdas sydän ja uudista ____, anna vahva henki.
Ps 51:9-12

Siunauksin,
Charlyne Steinkamp
Rejoice Marriage Ministries